Yrityksellä on yli kahden vuosikymmenen aikana hankittu monipuolinen kokemus erilaisista suunnittelu,- rakennuttamis- ja valvontatehtävistä. Aiemmin päätoimialana olleen rakennesuunnittelun merkittävimmät toimeksiannot ovat käsittäneet erilaisten toimisto-, tuotanto- ja teollisuusrakennusten suunnittelun. Rakennuttamis- ja työmaavalvonta-tehtävät ovat olleet pääosin tuotanto-, teollisuus- ja toimisto-rakennusten sekä linjasaneeraus-kohteiden rakentamiseen liittyviä toimeksiantoja. Olemme hoitaneet myös kauppakiinteistöihin liittyviä rakennuttamis- ja valvontatehtäviä mm. Suomen Lähikauppa Oy:lle kuudenkymmenen eri puolilla Suomea sijaitsevan myymälän rakentamis- ja peruskorjaushankkeita. Vakuutusyhtiöiden vesi- ja palovahinkojen konsultointia toimisto on tehnyt lähes yrityksen perustamisesta saakka.
CAD-suunnittelun työkaluna käytössämme on AutoCAD-ohjelmisto. Kustannuslaskentaan käytämme pääasiassa Klara Net rakennus-kustannusten laskentaohjelmistoa. Lisäksi käytössä on lukuisia rakennemitoitusohjelmia mm. Rautaruukin, Ins. tsto Pauli Närhen ja BY:n ohjelmistoja.